Brimstone

Jos Martin Koolhovenin ohjaama ja käsikirjoittama Brimstone olisi sijoitettu nykyaikaan, olisin ymmärtänyt sen omanlaisekseen poliittiseksi ja yhteiskunnalliseksi kannanotoksi oman aikamme tilanteeseen. Elokuva kuitenkin tapahtuu 1800-luvun villin lännen erämaassa, jolloin ohjaajan välittämä tarkoitus jää hämäräksi. Sanoma on silti ehdottomasti olemassa: ohjaaja suorastaan hieroo asiaansa katsojan naamaan kahden ja puolen tunnin ajan.

Tarinassa on kaksi keskushahmoa. Nuori mykkä kätilö Liz (Dakota Fanning), ja hänet syystä tai toisesta kohteekseen ottava Pastori (Guy Pearce). Hengen miehen teologia on sanalla sanoen kummallinen, ja hän onnistuu perustelemaan minkä tahansa hirmuteon uskonnollaan. Liz pakenee vuosikausia Pastoria, mutta aina tämä hänet onnistuu löytämään.

Elokuva on jaettu neljään erilliseen jaksoon, joilla ei aluksi tunnu olevan yhteyttä keskenään. Jopa esitysjärjestys on kronologisesti väärä. Tämä vaikeuttaa tarpeettomasti suuren juonikuvion hahmottamista. Kaiken aikaa kehyskertomuksena on kuitenkin Liz ja hänen perässään tuleva Pastori. Kaikki leffan miehet ovat joko a) väkivaltaisia ja naisia alistavia sikoja tai b) tavalla tai toisella murhanhimoisia idiootteja. Edelleen kaikki uskontoon ja sitä harjoittaviin ihmisiin liittyvä on erittäin paha asia, ja lopputulos voi olla ainoastaan ihmisten tappaminen ja naisten alistaminen. Tämä miesten ja uskonnollisuuden kaikkinainen pahuus ovat ne teemat, joita ohjaaja hieroo katsojan naamaan. Väkivalta on niin fyysistä kuin henkistäkin, eikä veressä ja suolenpätkissä säästellä. Siksi pidän hieman hämmentävänä, että ikäraja on vain K16.

Teknisesti Brimstone on hieman kummallista jakoa neljään lukuun ottamatta hyvin tehty. Villin lännen maisemat, lavasteet ja puvustukset ovat juuri niin kuin olla pitää. Näyttelijät paneutuvat rooleihinsa hyvin, ja väkivallasta on onnistuttu tekemään iljettävää katseltavaa. Tämä on varmasti ollut tarkoituskin. Tarinaa kuljetetaan hyvällä tempolla eteenpäin alusta loppuun asti. Näin ollen ainoaksi kysymysmerkiksi jää ohjaajan taustalla vaikuttanut motiivi. Onko hän kenties joutunut itse seuraamaan sivusta naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja uskonnollista vallan väärinkäyttöä? Jos näin niin silloin elokuvan voisi ymmärtää ohjaajan omana terapiakeinona.

Hämäräksi jäävän taustamotiivin vuoksi Brimstonen Blu-ray-julkaisu olisi kaivannut edes hieman lisämateriaaleja. Sellaisia ei kuitenkaan ole, jolloin katsojan päällimmäinen kokemus lopputekstien rullatessa on hämmennys. Miesten ja uskonnon elämääkin suurempi pahuus tulee erittäin hyvin selväksi, mutta syy moiselle alleviivaukselle ei koskaan selviä. Brimstone jättää lopulta katsojalleen masentuneen tunnelman koko loppupäiväksi. Lisäksi mukana on aimo annos ärsyyntymistä: ohjaaja tekee asiansa liian selväksi. Tällöin katsojalle välitetään tunne siitä, että häntä pidetään tyhmänä. Vähempikin alleviivailu olisi riittänyt.